6. kesäkuuta 2016

Kaksi viikonloppua

Eipä ole taaskaan kovin paljon kehumista postaustahdissa.. Olen kyllä pohtinut useamman kerran, milloin kerkeäisin kirjoittaa ja nyt kun on kesäloman toinen päivä, päätin että voisin istahtaa hetkeksi alas kertomaan teille, mitä keppihevoselämälleni kuuluu.
Olen toukokuun aikana tavannut Jallaa (Instagram: @stickponies) ja Sokeria (Instagram: @khttaysikuu ja sivuille tästä)
Ensimmäisellä kerralla, 6.5, menimme vierailemaan Sokerilla, ja vietimme päivää pienellä retkellä järven rantaan. Valitettavasti kuvat jota otettiin kahlatessa eivät siirtyneet, joten niitä ei nyt ole jaettavaksi.
Hellettä oli, varmaan päälle 26 astetta. Olin ottanut Kristianin mukaan. Hepo on ollut hiukan poissa päivän valosta (7kk krhm...) kun sen kepin kiinnitys oli pettänyt enkä ollut saanut aikaiseksi sen uudelleenkiinnittämistä.
Copyright: Jalla
Ruuna käveli ihan mukavassa temmossa, alkuksi hiukan laiskotellen mutta kun muut alkoivat kiriä edelle, jalat rupesivat aktiivistumaan. Meillä oli myös Sokerin koira mukana, jota sitten rannalla vuorotellen pidettiin. Onneksi paikalla ei ollut muita niin saatiin olla rauhassa. 
 Jallalla ei ollut omaa hevosta mukana, joten hän lainasi Sokerilta Poosaa (alla oleva liinakko). Sokerilla oli ratsunaan Magorian, toivottavasti nimi on oikein. Jalla oli enimmäkseen kuvattavana, ja Sokeri kävi ihan pulahtamassa ihanan viileässä vedessä. Harmi kun kävin vasta seuraavana päivänä ostamassa uintikamppeet.
Vesihirviö
Äiti tuli hakemaan meitä viiden maissa, eikä me ehditty sitten kauhiasti muuta tehdä. Autoa odotellessa me hypittiin muutaman kerran pihalla olevien esteiden yli kunnes lähdettiin.
Seuraavaksi kulku suuntasi Jallalle. Menimme Sokerin kanssa samalla junalla matkaten. Siellä junassa eräs tuntematon henkilö vain mulkoili meitä koko matkan ajan, ja jäi vielä pois samassa paikassa kuin me. Otin mukaan Wilin, ja Sokerilla oli mukanansa Höntti ja Jallan tilauspono Ralf. Kun päästiin sitten Jallalle, yritimme ridata ulkona, mutta oli liian kuuma ettei pitkään jaksettu ratsastella.
 Ralf
Kävimme myös hakemassa Jallan ponin Svetlanan päivän aikana takaisin kotiin. Ratsastelut meni hiukan siihen suuntaan että mentiin kentällä ollutta rataa ja kouluratsastusta sekaisin, pelleiltiin ja lopulta joku taisi päätyä trampoliinille. Wili meni tosi rauhallisesti verrattuna sen normaaliin tahtiin. Askel kehittymisessä! Poika keskittyi niin ahkerasti menoon ettei esteilläkään ehtinyt ryntäillä.
 Copyright: Sokeri
 Jallan äiti ajoi meidät illalla pois tiheämmältä asuinalueelta pelloille ja metsälle juuri hyvään aikaan kun aurinko oli laskemassa sen verran että valo oli kultaiseen taittuvaa ja pehmeää. Etenemistahti oli hidas, koska tietenkin mie halusin niin ahkerasti kuvata kaiken. Kun päästiin sillalle, Wili hiukan hermostui ja alkoi tepastelemaan ympäriinsä, pitää sekin jossain vaiheessa totutella kävelemään siltoja pitkin. Se ei hermoillut yhtä paljon perus asfaltilla peitettyä siltaa, mutta lautojen ääni sai sen sitten jotenkin reagoimaan herkemmin.
 Copyright: Jalla
Höntti ja Ralf
 Se seutu oli todella kaunista ja siellä oli sellaisia kauniita vanhoja taloja joen rannassa. Minä en voinut kuin vain ihailla ympäristöä. Sellaisista paikoista sellaisilla hetkillä tulee mieleen kesä. Kesäillat ovat niitä parhaita kun auringon valo ei ole enää kovaa, eikä ulkona ole paahtavan kuuma, vaan sellainen lämmin. Miinusta on sitten kesäkuussa ilmaantuvat hyttyset.
 Me pysähdyttiin sitten 10 metrin kävelyn jälkeen sillalta tielle ja otettiin siinä seuraavat 10-15min kuvia kun Sokeri ja Jalla ratsasteli ja katteli kännykkää.
 Pyrin olemaan julkaisematta kuvia joissa näkyy ihmisten naamoja, mutta jos haluatte (Jalla, Sokeri) että poistan jonkun kuvan, niin laittakaa vain viestiä tulemaan!
 Me kiivettiin tien viereiselle kalliolle syömään eväitä, katselemaan maisemia, ratsastamaan ja juttelemaan. Ilma liikkuikin sitten siellä ylempänä, joten vältyttiin totaaliselta paahtumiselta. Innostuttiin kuvaamaan myös kaikenlaisia poseerauskuvia.
 Olimme maastoilemassa suunnilleen tunnin, kunnes alkoi tulla nälkä ja jalat väsyivät. Saimme kyydin pois ja haikeana jäin katselemaan peltoja ja miettimmään kuinka kiva olisi viipyä siinä hetkessä vielä yksi ikuisuus. Kotipuolessa menimme sitten tilaamaan pizzaa ja illalla menimme vielä hetkeksi ratsastamaan. Otimme myös Nessiestä ja Jallasta yhteiskuvia kun tamma lopetettiin sitten loppuillasta.
 Seuraavana päivänä junamme lähti about 13 tai 14 maissa. Menimme nopeasti ottamaan viimosia kuvia ja yritettiin ratsastaa (epäonnistuimme kuumuuden takia).
 Alarivi vasemmalta oikealle: Ralf, Läski, Svetlana, Figge. Toinen rivi: Flylle, Wili. Päällimmäisenä Höntti.
 Copyright: Jalla
 Pilli ja Pyllerö, parsat kamelit
 Copyright: Sokeri
Copyright: Jalla
Kun voimat lähti kunnon ratsastuksesta, niin siirryttiin pelleilemään ja yllä olevassa kuvassa olemme Wilin kanssa jahtaamassa karannutta Figgeä.
Lopulta aika loppui ja jouduttiin lähtemään junalle ja siitä kotiin. Enpä ole tuon jälkeen erikoisemmin hevosilla ratsastanut, kun koulussa tuli järkyttävät koeputket ja niin edelleen. Myöskin kesä on estänyt ulos menemisen kun on vain niin järkyttävän kuuma. 
Olen silloin 8.5 saanut harmaan hevosen valmiiksi, ja nyt mie olen vähän kahden vaiheilla että otanko sen talliin vai jätänkö komeroon. En voi sitä myydä, kun siihen meni tekstiililiimaa varusteita tehdessä. (sain liiman pois, mutta kankaaseen jäi jälki) Voisihan sen kohdan peittää valkoisilla merkeillä, mutta en tiedä viitsiikö ruveta peittelyhommiin.
Ompeluhimo on suuri ja olen parhaillaan miettimässä millaista hevosta haluaisin. Chamen kankaaseen on jo laitettu tukikangas, mutta olen kahden vaiheilla, aionko jatkaa edemmäs. Seuraavan postauksen tuloajankohdasta ei ole mitään tietoa, mutta voitte seurata miuta Instagramissa (@kaarentalli) jos haluatte aktiivisempia päivityksiä elämästäni. Kesällä ohjelmaani kuuluu kolme Prideä (Helsinki, Tukholma ja Hanko), reissu kaverin mökille ja yksi perheyleisurheiluleiri, ei muuta oikeastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otan mielelläni vastaan kommentteja, ja vastailen kysymyksiin jos niitä tulee. Muistathan asiallisen käytöksen.